Kryptovaluutta sijoituskohteena on herättänyt paljon mielenkiintoa. Sijoittamisen kannattavuus ja riskit jakavat mielipiteitä puolesta ja vastaan. Kryptovaluutat ovat erittäin mielenkiintoisia sijoituskohteita. Avaamme 3 kiinnostavinta syytä, joiden vuoksi kryptoihin sijoittaminen on houkutteleva mahdollisuus!
Mistä muualta saat näin suuria voittoja?!
Kryptovaluutta sijoituskohteena on ollut pitkään kuuma keskustelunaihe. Pääsyy ällistyttävän suurelle mielenkiinnolle on kryptovaluuttojen suuri volatiliteetti. Kryptovaluutan arvo saattaa heitellä hyvin suuresti vain yhden vuorokauden aikana, joten sijoituskohteena kryptovaluutoissa piilee suuri riski.
Koska isommassa riskissä on mahdollisuus myös isompaan voittoon, kryptovaluutta kiehtoo monia. Esimerkiksi tällä hetkellä tunnetuimman kryptovaluutan bitcoinin kurssi on käynyt jopa yli 60 000 eurossa. (Ajattele; ne, jotka hoksasivat sijoittaa bitcoiniin sen alkumetreillä, ovat nyt miljonäärejä!)
Kryptovaluuttoja on olemassa lukuisia erilaisia ja niitä tulee jatkuvasti uusia. Sijoittajat haluavat löytää kryptovaluutan, jonka aluksi alhainen arvo tulee nousemaan merkittävästi esimerkiksi julkisuuden tai valuutan käyttömahdollisuuksien myötä. Tällöin nopeat ja suuret voitot ovat täysin mahdollisia.
Kryptovaluutta on varsinkin nopeita tuottoja hakevan, korkeaa riskiä sietävän aktiivisen sijoittajan valinta. Kryptovaluutoilla käydään kauppaa 24 tuntia vuorokaudessa, joten kryptovaluutat sopivat päivätreidaukseen erityisen hyvin. Valuuttakurssi saattaa heitellä jopa kymmeniä prosentteja yhden vuorokauden aikana, joten kauppojen oikea ajoitus on äärimmäisen tärkeää.
Kryptovaluutta sijoituskohteena jakautuu kolmeen kategoriaan
Kryptomaailmassa voi sijoittaa coineihin, alustaan tai tokeneihin, jotka toimivat maksuvälineenä tietyllä alustalla. Coinit ovat valuuttaa, kuten vaikkapa eurotkin. Alustojen tai järjestelmien arvo sen sijaan on niiden sovellettavuudessa. Niillä voi luoda esimerkiksi älysopimuksia tai hajautettuja sovelluksia. Tokenit taas ovat valuuttaa, joita voi käyttää maksamiseen tietyllä alustalla.
Kryptovaluuttoja on erilaisia ja osaa niistä voi käyttää maksuvälineenä myös tavallisissa kaupoissa. Joillain coineilla (kuten esimerkiksi bitcoineilla) voi siis maksaa ostoksia kuten muillakin valuutoilla.
Jos sijoitat coineihin, voisit siis periaatteessa vaihtaa sijoituksesi tarvittaessa myös suoraan hyödykkeisiin. Tällainen ei onnistuisi esimerkiksi osakkeiden kohdalla: sinun pitäisi ensin myydä osakkeesi ja ostaa sitten tavarat rahalla. Niiden yhtiöiden ja yhteisöjen määrä, jotka hyväksyvät virtuaalivaluutat maksuvälineenä, tulee todennäköisesti lähivuosina kasvamaan.
Jos pankkien valta huolestuttaa, kryptovaluutta sijoituskohteena saattaisi olla sinun juttusi
Kryptovaluutta on toisaalta myös yhteiskuntakriittistä sijoittajaa kiinnostava sijoituskohde. Bitcoin esimerkiksi sai alkunsa maailmaa keikuttaneen pankki- ja talouskriisin myötä. Bitcoinin keksijän Satoshi Nakamoton tavoite oli luoda keskuspankkien ja valtioiden kaltaisista instituutioista vapaa virtuaalinen maksuväline.
Kryptovaluuttaa ei siis hallinnoi mikään virallinen taho, vaan esimerkiksi bitcoinin tapauksessa maksutapahtumat varmentaa vertaisjoukko. Alkuvaiheessa kuka tahansa, jolla on tarpeeksi tehokas tietokone, voi osallistua kryptovaluutan louhintaan. Nykyään louhintaa voi ostaa sitä tekevältä yritykseltä myös yksityishenkilönä. Oman kryptovaluutan luominen on myös mahdollista. Kryptovaluutta on omassa hallinnassasi ja maksutapahtumiin ei tarvitse pankkia välikädeksi.
Kryptovaluutta voi perustua täysin vertaisjärjestelmään, kuten esimerkiksi bitcoin. Kryptovaluutan takana voi myös olla jokin hallinnoiva taho, jolloin tavallisen käyttäjän toiminta valuutan kehittämisessä ja käytössä on rajatumpaa.
Varsinkin vertaisjärjestelmiin perustuvat kryptovaluutat eivät ole riippuvaisia pankkien tai valtioiden toimesta. Siksi niiden kurssit saattavat nousta, vaikka osakkeiden kurssit sukeltaisivat ja yhteiskunta olisi inflaation kourissa. Kryptovaluutta voi tämän vuoksi olla järkevä lisäys muutoin osakkeita ja rahastoja sisältävään sijoitussalkkuun.
Harkitse kryptovaluuttoja sijoituskohteeksi näiden syiden vuoksi
Kryptovaluutta sijoituskohteena tarjoaa mahdollisuuksia sähäkkään kaupankäyntiin muita sijoitusinstrumentteja suuremmilla voitoilla. Toisaalta kyseessä on valuutta, jota voi tulevaisuudessa todennäköisesti käyttää yhä laajemmin myös suoraan hyödykkeiden ostamiseen. Kryptovaluutat tarjoavat reitin kiertää pankkien kontrolli maksuliikenteestä.
Tässä artikkelissa esiteltiin 3 tärkeintä syytä, joiden vuoksi kryptovaluutat ovat houkutteleva sijoituskohde. Kryptovaluuttoja on lukuisia erilaisia. Tilaa uutiskirjeemme, niin saat ensimmäisten joukossa tiedon uusista virtuaalivaluuttoja käsittelevistä artikkeleistamme!
Kasinouutisia Suomeksi
Oletko miettinyt kirjoitetaanko ja julkaistaanko missään kasinouutisia suomeksi? Kyllä kasinouutisia suomeksi on luettavissa koska vain, ja uusia uutisia tulee viikoittain valikoidusti kaikista maailman, lähinnä Euroopan ja Pohjois-Amerikan markkinoilta. Uutisissa käsitellään sekä lakimuutoksia, peliuutuuksia kuin myös kaikkea muuta rahapelaamiseen, vedonlyöntiin ja onnenpelaamiseen liittyvää.
9 kommenttia artikkeliin ”Kryptovaluutta sijoituskohteena houkuttelee – 3 syytä sijoittaa kryptoihin”