Suuri virtuaalivaluutta huijaus tulossa tiensä päähän?

Mediassa paljon palstatilaa saanut virtuaalivaluutta huijaus on ehkä tulossa tiensä päähän. Kenties yhteen maailman ovelimpaan huijaukseen ovat sijoittaneet myös monet suomalaiset. Miten huijaus sai alkunsa ja miten se on edennyt? Saavatko sijoittajat rahojaan koskaan takaisin?

Valuuttaan sijoittaminen oli verhoiltu koulutuspaketiksi

Oli vuosi 2014 ja markkinoille saapui jotain uutta. OneCoin Ltd ja OneLife Network Ltd alkoivat tarjota koulutuspaketteja, joiden avulla ihmiset oppisivat sijoittamista kryptovaluuttoihin. Koulutusta houkuttelevampi osuus oli kuitenkin mahdollisuus saada OneCoineja, virtuaalivaluuttaa, jolla saisi tulevaisuudessa suuret voitot. 

Suomalaiset kiinnostuivat OneCoinista toden teolla. Vuosien 2014-2016 noin 25 000 suomalaista sijoitti OneCoiniin yhteensä arviolta 40 miljoonaa euroa. Yhtiö lupasi virtuaalivaluutalle merkittävää arvonnousua sekä huikeita tuottoja. 

OneCoin lupaili mahdollisuuksia tehdä ostoksia OneCoineilla. Tarkoitus oli myös julkaista oma maksukortti, joka olisi käynyt maksuvälineenä useissa kaupoissa kansainvälisesti. Kaikki nämä lupaukset jäivät toteutumatta. OneCoinin jäseniä uhkailtiin tilin sulkemisella, mikäli he kritisoisivat OneCoinia julkisesti. 

Euron arvo vajoaa…pitääkö olla huolissaan?

Tätä virtuaalivaluutta huijaus oli käytännössä

Virtuaalivaluutta huijaus alkoi paljastua pieni pala kerrallaan. Bulgariassa pankkivalvontaviranomainen käytti jo vuonna 2015 OneCoinia esimerkkinä siitä, millaisia riskejä kryptovaluuttoihin liittyy. 

Suomessa Keskusrikospoliisi aloitti samana vuonna selvittämään OneCoinin laillisuutta. Syynä olivat yhtiön antamat epärealistiset tuotto-odotukset sekä Arpajaishallinnon tekemä tutkintapyyntö. OneCoinin alettiin epäillä olevan pyramidihuijaus. 

Pyramidihuijauksessa rahaa kerätään laittomasti. Huijauksessa mukana olevat houkuttelevat mukaan uusia jäseniä, joiden pitää maksaa päästäkseen mukaan. Huijausorganisaatiossa ylemmällä tasolla olevat siis hyötyvät rahallisesti alemmasta tasosta. 

Pyramidihuijauksessa voidaan myydä jotain tuotetta, mutta tuote on vain näennäinen tai selkeästi ylihinnoiteltu. OneCoinin tapauksessa tuote on koulutusta, jonka sisältö oli tunnetuimman kriitikon Petteri Järvisen mukaan kopioitu muista kirjoista.

Pyramidihuijauksessa tulot perustuvat uusien jäsenten rekrytointiin, eivätkä itse toimintaan. OneCoinin verkoston kasvattajat saivat miljoonia. Tunnetuimmat heistä ovat Kari Wahlroos sekä Tommi Vuorinen, joka toimi myös OneCoinin Suomen maajohtajana.

FBI alkoi tutkia OneCoinin toimintaa ja epäili sen olevan poikkeuksellisen suuri kansainvälinen pyramidihuijaus. Tämän tiedon saatuan OneCoinin bulgarialainen perustaja Ruja Ignatova katosi vuonna 2017. 

OneCoinin perustajan Ruja Ignatovan veli Konstantin alkoi johtaa toimintaa. Hän päätyi poliisin kynsiin ja myönsi OneCoinin olevan huijaus vuonna 2019. Virtuaalivaluutta huijaus jatkui ilmeisesti edelleen, sillä OneCoin värväsi uusia sijoittajia Aasiassa ja Afrikassa.

Onko virtuaalivaluutta huijaus edelleen käynnissä?

Heinäkuussa 2022 paljastui, että OneCoinin perustaja Ruja Ignatova oli lisätty FBI:n kymmenen etsityimmän rikollisen listalle. Ignatova on ollut kateissa jo useamman vuoden mukanaan satojen miljoonien omaisuus. 

Suomessa YLE uutisoi, ettei poliisi ole edennyt tutkinnoissa. OneCoiniin liittyen oli aloitettu vain muutamia tutkintoja, joista yksikään ei ollut noussut syyteharkintaan. Todennäköistä on, etteivät rahojaan huijaukseen sijoittaneet ihmiset saa varojaan enää koskaan takaisin.

OneCoinin varat on jäädytetty ja toiminta estetty useissa Euroopan maissa. Vuonna 2022 OneCoin ilmeisesti jatkaa toimintaansa kuitenkin muilla mantereilla, kuten Etelä-Amerikassa.

Tiedätkö nämä hämmästyttävät faktat Bitcoinista?

Virtuaalivaluuttoihin sijoittamisessa on riskinsä

Virtuaalivaluutta ei ole riskitön sijoituskohde paitsi nopean arvonvaihtelunsa, myös mahdollisten huijausten vuoksi. Sijoittajan tulee olla tarkkana ja tietoinen siitä, mihin on rahansa laittamassa. Nopeita ja hervottoman suuria voittoja lupaavan toimijan sanoihin kannattaa aina suhtautua varauksella, olipa kyseessä sitten virtuaalivaluutta tai mikä tahansa muu sijoitusinstrumentti. 

Kryptovaluuttoja on kritisoitu siitä, että ne eivät ole minkään virallisen, tunnustetun tahon valvonnassa. Siksi niitä on käytetty maksuvälineenä rikollisuudessa. Toisaalta lohkoketjut tekevät väärinkäytöksistä erittäin vaivalloisia toteuttaa, joka puhuu kryptovaluuttojen turvallisuuden puolesta. 

OneCoinin tapauksessa virtuaalivaluutta oli yhtiön hallussa, eikä ulkopuolisilla ole pääsyä sen väitettyihin lohkoketjuihin. Vain koulutusta ostaneet henkilöt saivat haltuunsa optioita louhintaan. Valuuttaa pitää hallussaan kuitenkin koko ajan OneCoinin yhtiö: muissa kryptovaluutoissa sen sijaan varallisuutta hallinnoin sen omistaja. 

OneCoinin toteuttama virtuaalivaluutta huijaus on vertaansa vailla. Yhtiön lupaukset tuotoista olivat äärimmäisen houkuttelevia niin, että useat lankesivat lankaan. Toiminta on lisäksi sen verran ovelasti rakennettua, ettei edes Suomen poliisilla ole ollut rahkeita tutkia sitä. 

Onko sinulla tarvetta pienelle lainalle? Tsekkaa vinkit lainan hakemiseen >>

Leave a Reply