Viime aikoina on ollut entistä vauhdikkaampaa kryptomarkkinoilla, isojen ja pienempien kryptokuplien puhjetessa. Tämä aika ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kryptot olisivat menneen päivän asioita, ei vaan sitä, että näin markkinat tekevät itsestään entistä turvallisemman ja varmemman – mutta jatkossakin eri kryptovaluutat ovat sijoituskohteita varsin suuren aktiivisuuden ja varovaisuuden vaativia.
Kryptomarkkinat ovat jälleen kerran paniikinomaisissa tunnelmissa. Pörssit luhistuvat, sankarit muuttuvat pettureiksi ja miljardit haihtuvat savuna ilmaan. Syöksy voi horjuttaa myös perinteistä finanssimarkkinaa, kirjoittaa mm taloustoimittaja Alex af Heurlin. Tiivistäen: kryptomaailman kaksi suurinta tähteä ottivat yhteen. Sen seurauksena ilmaan haihtui kymmeniä miljardeja euroja omaisuutta ja maailman suurimmat riskisijoittajat kärsivät suuria tappioita. Koko kryptomarkkina on nyt sekasortoisessa tilassa.
Kiinalainen CZ ja Binance
Kiinalainen CZ, kokonimeltään Changpeng Zhao, perusti kryptopörssi Binancen vuonna 2017. Binance on tällä hetkellä maailman suurin kryptopörssi ja CZ:aa pidetään yleisesti kryptomaailman vaikutusvaltaisimpana henkilönä. Erityisesti viime päivien tapahtumien jälkeen.
CZ ja SBF vaikuttivat kaveruksilta vielä vuonna 2019, kun CZ:n omistama Binance sijoitti SBF:n FTX-pörssiin. Vastineeksi CZ sai FTX-pörssin FTT-kryptovaluuttaa. Siis sitä samaa valuuttaa, jonka varassa koko SBF:n imperiumi näyttää huojuneen.
Binance voi hyvin – kryptot markkinana tarjoavat jatkossakin mahdollisuuksia…
Bitcoin laski pohjille
Kryptovaluuttojen markkinoilla on ollut viime päivinä taas poikkeuksellista heiluntaa, kun tallettajapaon kohteeksi joutunut kryptovälittäjä FTX keikkuu kaatumisen partaalla.
FTXin perustajan Sam Bankman-Friedin mukaan yhtiöllä on kassassaan kahdeksan miljardin dollarin vaje ja se tarvitsisi heti neljä miljardia välttääkseen konkurssin ja kyetäkseen maksamaan tallettajilleen, joista monet ovat turhaan yrittäneet saada rahojaan ulos. Kryptovälittäjä Binance oli ensin aikeissa ostaa kilpailijansa, mutta perui aikeensa yllättäen. FTX ja sen perustaja Bankman-Fried olivat aiemmin kryptomarkkinoiden menestystarina. Yhtiö mainosti itseään Super Bowlissa, ja Bankman-Fried nousi mediassa tähdeksi, jonka omaisuuden arvioitiin nousseen suurimmillaan jopa 26 miljardiin dollariin. Kriisi puhkesi, kun FTX:n liiketoimien kestävyydestä alkoi levitä huhuja, joille Binancen toimitusjohtaja Changpeng Zhao antoi omilla tviiteillään lisää näkyvyyttä.
Bitcoinin hinta on laskenut rajusti, ja se hipoi torstain vastaisena yönä Suomen aikaa 15 600:aa dollaria elpyäkseen myöhemmin hieman. Vielä viisi päivää sitten hinta oli yli 21 000 dollarin. Vuosi sitten, kun hinta oli ylimmillään, bitcoinista maksettiin yli 69 000 dollaria.
Toiseksi suurimman kryptovaluutan eli ethereumin kurssi oli laskenut 1180 dollarin paikkeille, mikä tarkoitti noin 6 prosentin laskua vuorokaudessa ja 23 prosentin pudotusta viikossa. Suurimmista kryptovaluutoista Binancen BNB:n arvo on laskenut vuorokaudessa 8 ja viikossa lähes 17 prosenttia. XRP:n kurssi on laskenut vuorokaudessa 4 ja viikossa 20 prosenttia. Dogecoin on tullut alaspäin viitisen prosenttia päivässä ja lähes 38 prosenttia viikossa. FTX:n tukema solana on romahtanut vuorokaudessa 23 prosenttia ja viikossa jo 55 prosenttia.
Kun teet sijoituksia- sijoita tiedolla ja varovaisuudella
Sijoittaja haluaa aina ensimmäiseksi omaisuutensa arvon säilyvän. Mitä isompia summia sijoitetaan, sitä tärkeämpää on turhien riskien välttäminen. Varovaiseen eli defensiiviseen sijoittamiseen on tullut uusia vaihtoehtoja perinteisen pankkitalletusten rinnalle.
Yrityslainat
Hyvin varovainen sijoittaja panostaa mieluiten kiinteätuottoisiin korkosijoituksiin, kuten yritysten velkapaperit. Niitä maksetaan säännöllisesti ns. kuponkikorkoa, joten tuotto on vakaata ja pääoman säilyminen lähes taattua edellyttäen, että lainan liikkeelle laskenut yritys on vakavarainen eikä joudu maksuvaikeuksiin laina-aikana. Tällainen sijoittaminen on itse asiassa hyvin samankaltaista kuin kiinteistösijoittaminen. Etuna kiinteistöihin nähden on se, ettei omaisuutta tarvitse mitenkään ”hoitaa” eikä veroilmoitusten täyttäminen ja vuokrasopimusten uusiminen tuo lisävaivaa. Kun pelaat kohtuullisella ”velkavivulla” (esim. alle 50 %) saatat päästä kaksinumeroisiin tuottoprosentteihin. Näille apajille pääset jo noin 5 000 euron pääomalla. Ostat yrityslainan, jonka kohde on tunnettu suomalainen yritys ja asetut levollisesti tienaamaan!
Varovainen osakesijoittaminen
Turvallisten arvo-osakkeiden hankinta vaatii jo melkoista osaamista. Tavallinen Helsingin pörssin osakesijoittaja etsii arvo-osakkeita osingon ja hinnan perusteella. Osake ei saa olla ”kallis” eli sen hintakertoimen (P/E) pitäisi olla alle 12 tai mieluiten alle 10, jolloin et joudu maksamaan ”goodwill”-arvosta vaan substanssi- eli todellisesta arvosta. Tässä on kuitenkin se vaara, että sorrut ”auringonlaskun” toimialalle yritykseen, jonka tulosnäkymät ovat huonot. Sijoittajan pitää ensimmäisenä etsiä vain kohteita, joiden tulosnäkymät ovat hyvät. Jos tulos ei kasva, niin näkymien on vähintään oltava positiiviset, muutoin edessä on tulosvaroituksia ja negatiivisia tuottoja.
Osakesijoittaja katsoo aina ensiksi eteenpäin ja varmistaa vielä, että aiempi tuloskehitys on ollut kohtalaisen myönteinen tai, että jotain uutta rohkaisevaa on tulossa. Kun yrityksen tulos paranee ja näkymät ovat positiiviset, niin silloin voi ottaa markkinariskiä valitun kohteen hankinnassa. Markkinariski on tietysti olemassa globaalina uhkana kaikille osakkeille, varsinkin jos kohdemaan talousnäkymät ovat huonot tai muuten vaisut.
Suomessa tilanne on nyt pitkälti edellä kerrotun kaltainen, joten mieluiten ostan osakkeita talouskasvuaan parantavista maista. Kun Kiinassa talouskasvu hidastuu, eivät sijoitukset Kiinaan ole suotavia. Parhaat näkymät ovat tällä hetkellä Japanissa ja USA:ssa. Eurooppa ja erityisesti Saksa saattavat myös menestyä tulevina vuosina. Joka tapauksessa osakeriskiä ottavan on tarkkaan katsottava maa ja valuutta, johon sijoittaa, mikäli haluaa välttyä tarpeettomilta uhkatekijöiltä.
Ensi keväänä on taas eduskuntavaalit
Kuinka paljon seuraat päivän politiikkaa? Oletko kiinnostunut siitä edes vaalien aikaan? Ensi keväänä on edessä jälleen nimittäin eduskuntavaalit, ja jokaisen äänestäjän olisi hyvä seurata sen verran päätöksentekoa, että voisi omalla äänellään osallistua vaikuttamiseen. Seuraamalla politiikkoja ja puolueita, voi hyvinkin löytää sen oman puolueensa tai henkilönsä, jonka tekemiset ja lausunnot sopivat omaan ajatteluun. Tässä muutama poliitikko esittelyssä, ja lisää löytyy suomenpolitiikka.fi sivustolta.
Vaikka vaalityössä mennään yhä 2020-luvullakin pitkälti vanhojen askelmerkkien mukaisesti, eli se puolueen näkyvyys pitää olla nähtävillä ja aistittavissa niin kaduilla kuin toreilla, on myös tämä digitaalisuus ja erilaiset digimediat ottaneet oman osansa – siksi tämäkin sivu on mahdollinen vaalityön edistäjä, omalta osaltaan. Eduskuntavaalit 2023 ovat jälleen omalla tavallaan käänteentekevät tuleville vuosille ja tulevien vuosien päätöksille.
2 kommenttia artikkeliin ”Mitä tapahtuu kryptomarkkinoilla – onko nyt aika myydä kaikki kryptovaluutat?”